Liekeissä…

Kamiinan käyttöopastus.
Kun sanon talon omistajalle, että opastukseen menee todella paljon aikaa, saan yleensä tällaisen ilmeen.
– Häh? Senhän vain sytyttää. Kysyn tekoälyltä.
Aivan oikein. Sen vain sytyttää. Kun etsit tietoa, saat melkein oikean vastauksen.
Melkein… niin.
Mutta mitä teet, jos tuli palaa liian kovaa ja lämpötila nousee mahdottomiin lukemiin?
Mitä teet, jos hormiin on kertynyt nokea ja juuri kun tuli palaa hienosti, hormin piki syttyy palamaan?
Mitä teet, jos ilma virtaa takaisin hormista, jonka pitäisi viedä savu ulos, syntyy räjähdys (backdraft) ja kamiinan lasi lentää irti?
Ehditkö kysyä ChatGPT:ltä?
Kamiina tarkoittaa, että teet nuotion sisälle taloon. Se on vaarallista.
Älä aliarvioi sitä.
Jos aliarvioit, voit olla vähällä kuolla häkämyrkytykseen.
(Näin on oikeasti käynyt täällä päin: trendikäs rakentaja, jolla oli vain pintapuolista tietoa, oli vähällä tappaa asiakkaansa.)
No, oikein käytettynä ei ole toista lämmitintä, joka olisi näin hauska, rikas, edullinen ja turvallinen.
Mutta keittiöveitsi tai auto: työkalu satuttaa, jos sitä ei osaa käyttää.
Kuvan musta kamiina on brittiläisen Stovaxin Futura 5. Videon valkoinen on Dovre Vintage 50. Dovre on norjalaisjuurinen merkki, jonka valurauta valetaan Belgiassa. Japanin ulkopuolella tätä tuskin tiedetään: minun mielestäni yksikään japanilainen valmistaja ei vieläkään osaa tehdä todella hyvää kamiinaa. Toisiopalamisen saaminen kunnolla toimimaan on ilmeisesti hyvin vaikeaa. Siksi turvaudumme kamiinoihin maista, joilla on pitkä historia. Tämä on Japanin todellisuus.
Suomen kaltaisessa kylmässä maassa elämä tulen ääressä on varmasti todella rikasta. Japanissa liian moni ajattelee talvea yhä kielteisesti. Luulen sen johtuvan siitä, ettei koko Japani ole kylmä maa. Kylmä on vain Hokkaido.
No niin…
Japanissa on nyt sijoitusbuumi. Netti, lehdet ja televisio pauhaavat: nousi, laski, joku rikastui, joku köyhtyi.
Siksi ajattelin, että minä, joka olen sijoittanut kiinteistöihin 30 vuotta ja osakkeisiin 20 vuotta, kerron, miten siinä onnistuu.
1. luku: Vaarallista on se, ettei tiedä, miksi kauppa kävi
Kun jokin ei mene kaupaksi, ihmiset miettivät: miksi tämä ei myy? Mutta kun kauppa käy, juuri kukaan ei mieti, miksi se myi.
Minä ajattelen päinvastoin. Juuri silloin kun menee hyvin, pitää olla varuillaan. Jos tietää, miksi kauppa kävi, huomaa, mikä muuttui, kun se lakkaa käymästä. Jos ei tiedä, jää vain ihmettelemään, mitä tapahtui.
Olen myynyt lähes kaikki taloni blogin kautta. 100–150 miljoonaa jeniä vuodessa. Tiesin siis, mitä pitää kirjoittaa, jotta kauppa käy, ja mitä ei saa jättää kirjoittamatta, ja kirjoitin sen mukaan. Kun tilauksia oli jonoksi asti, kirjoitin päättömiä tekstejä karsiakseni asiakkaita vähän. Kun halusin muutaman lisää, aloitin ’kiltin miehen kampanjan’. (Oikeasti kauppa kävi välillä ja välillä ei, vaikka tein juuri päinvastoin. (nauraa)) Aikoja, jolloin kauppa ei olisi käynyt, ei juuri ollut, joten en voi leveillä, mutta kun jokin tuntui oudolta, selvitin, mikä oli vialla. Minä itse, maailma vai jokin aivan muu?
En silti ymmärtänyt tätä alusta asti. Perustin yrityksen marraskuussa 1999, ja ensimmäiset viisi kuusi vuotta menivät todella hyvin. Ajattelin kuitenkin, että se oli jonkinlaista aloittelijan kuherruskuukautta. Siksi aloitin blogin vuonna 2005.
Älypuhelimet eivät olleet vielä yleistyneet. Elettiin digikameran aikaa.
Kun ruoka tuotiin kantapaikkani, izakaya-ravintolan, tiskille, kaivoin digikameran esiin ja otin kuvan. Ympärillä minua katsottiin todella oudosti, ja hävetti kamalasti. Nykyään tubettajat pystyttävät jalustan pöydälle ja puhuvat puhelimelleen syödessään. Luulen, että häpeä oli suunnilleen samaa luokkaa.
Blogi osui. Seuraavana vuonna töitä oli jonossa kolmeksi vuodeksi. Tiesin, että se oli blogin ansiota, mutta jokin tuntui väärältä. Miksi juuri minun hölmö blogini kiinnostaa ihmisiä? Se oli todellinen arvoitus. Tällainen ei voi mitenkään jatkua…
Olen ilmeisesti luonne, joka hermostuu, kun menee hyvin. Kun menee huonosti, ajattelen ’nyt se tuli’ ja piristyn. Näin jälkikäteen tämä luonne oli onni.
Maailmassa on 8 miljardia ihmistä. Yksikään ei osaa lukea tulevaisuutta. Kukaan ei tiedä huomisesta. Ajattelin kuitenkin, että jo pelkkä aavistus siitä, mihin suuntaan ollaan menossa, toisi paljon itseluottamusta. Sillä ajatuksella avasin arvo-osuustilin joulukuussa 2006. Siitä sijoittamiseni alkoi. En tosissani yrittänyt kasvattaa rahojani, ja summat olivat joka tapauksessa hyvin pieniä…
2. luku: Osakkeet olivat harjoitus katsoa eteenpäin
Talojen myyminen on aika raskasta, eikä riitä, että tuntee talot. Korot, talouden suunta, toiminta katastrofin sattuessa, puutavarafutuurit, rakennusmateriaalien valmistajien tilanne…
Jatkuu.

