Ihmisiä riittää. Tekeviä käsiä ei.
Töitä vaikka muille jakaa.
Teen keittiön ja pesualtaan kaapinovia.
Painin turkoosinsinisen kanssa.
Sininen päästää pohjan läpi… olisi pitänyt maalata ensin valkoisella.
Kolme kerrosta, ja vieläkin läpikuultava…
Keittiön ovet sain jotenkin valmiiksi, mutta maali loppui ennen kuin pääsin olohuoneen oviin..
Tilasin lisää maalia. Loppu varastosta.
Tiukka paikka…
Töitä vaikka muille jakaa.
Viimeistelen yhdestä lankusta tehtyä amaranttipöytää, joka menee erään täkäläisen kiinteistöyhtiön johtajan taloon, täällä Kitamissa, Hokkaidolla.
Karkean höyläyksen annoin emoien porukan tehdä, mutta näin kalliin pöydän viimeistelyä en voi jättää kenenkään muun käsiin.
Päätypuun halkeamat täytetään hartsilla, pinta viimeistellään, ja amarantti ei kestä aurinkoa, ultraviolettivalo haalistaa violetin.
Siksi levitän siihen aurinkosuojan.
Kuten ihmisillä, aurinkorasva jättää valkoisen kiillon.
No, kyllä se aikanaan asettuu.
Katso tämä julkaisu Instagramissa
Vanhaksi tultuani työt menevät yli kapasiteetin.
Yksin on raskasta. Mutta ennemmin yksin kuin porukassa jonkun kanssa.
Pohjatyöt koivua jäljittelevään aitaan.
Hitsasin teräsputkea työmaalla… hitsausmaski temppuili, ja seuraavana päivänä en saanut silmiäni auki.
Videolla on yli 55 000 katselukertaa…
No, antaa olla.
Aivan liikaa tekemistä.
Ei ole kenenkään muun syy. Minä otin työn vastaan, joten se on minun syytäni.
Suunnittelu, työmaavalvonta, aikataulutus, materiaalitilaukset, kirjanpito ja maksut, palaverit rakennuttajan kanssa (vaikka rakensin enimmäkseen oman pääni mukaan (hah)), työmaajätteiden vienti, runkomiesten auttaminen, termiittikäsittely, ovien teko, keittiön ja pesualtaan ja hyllyjen teko, pihatyöt, ja silloin tällöin tämä päiväkirja…
Kymmenen vuotta sitten tämä olisi ollut helppoa. Silloin kävin kilpa-ajoissa ja lensin Tokioon kolmen kuukauden välein ostamassa tavaraa puotiin.
64 vuotta… tämä viimeinen talo saattaa viedä minut. (hah)
Silti, meihin vanhoihin verrattuna nykyiset palkkapinnarit panevat kaiken kahteen asiaan: työn väistelyyn ja työnteon teeskentelyyn pomon edessä. Moni ei tuo taloon mitään, ja katselen sitä ihmeissäni.
Vakavinta on se, etteivät he itse tajua pinnaavansa, ja luulevat ettei kukaan huomaa.
Sellaista aikaa eletään.
Työvoimapula ei ole pula ihmisistä. Se on pula ihmisistä, jotka osaavat tehdä työn.
Surkimuksia keräämällä ei ratkaista mitään.
Päinvastoin, mitä enemmän väkeä, sitä enemmän kiistoja ja sitä enemmän työtä.
Annetaan tekoälyn tehdä se ja vähennetään väkeä. (hah)
Se viimeinen talo, josta puhuin, kantaa nimeä Kalsari.
Nimi tulee sanasta kalsarikännit. Olen ihaillut Suomea jo pitkään, ja annoin urani viimeiselle talolle sen mukaan nimen.
