Patinoitua, rapistua, mädäntyä…

No niin, tässä on mystinen pieni rasia, joka tuntuu myyvän loppuun ennen kuin huomaankaan.
Kuvassa oleva kappale tehtiin tilaustyönä tietyllä värillä.
Usko tai älä, toimitusaika oli puoli vuotta… Olen todella pahoillani..
Itse rasia on valmistettu liimapuusta (saarni), mutta vetolaatikon etuosaan käytin Hokkaidon massiivisaarnia, jonka petsasin.
Mielestäni siitä tuli aika söpö.

Kirjoittaisinko vaihteeksi vakavaa asiaa arkkitehtuurista?
Järjestin lattiamateriaalinäytteitä työpöydälleni ja otin kuvan. Takana on massiivipuulattiaa saarnista ja männystä.
Etualalla on näyte ”vinyylilankusta”, jolla on ylivoimainen markkinaosuus uusissa taloissa.

Vaikka kaikki sanovat: ”Ei vahausta, helppo siivota, modernit kodit ovat niin siistejä!”, lattia, jolla he kävelevät joka päivä, on suurimmaksi osaksi tuota vasemmalla olevaa ”puujäljitelmä-vinyylimattoa”.
Se on tehty näyttämään puulta, mutta totuus on, ettei se ole puuta. Se on vain öljystä valmistettu vinyylitarra, joka on liimattu kovaksi puristetun levyn päälle.
Kun pinta irtoaa, se on loppu. Sitä ei voi korjata… ei voi vaihtaa, eikä tietenkään hioa… ainoa vaihtoehto on liimata uusi kerros päälle.
Logiikka on sama kuin halvassa lastulevyhyllyssä.

Olet varmaan nähnyt ulos jätetyn muoviämpärin halkeilevan ja haurastuvan UV-säteilyn vaikutuksesta.
Juuri niin tapahtuu kalliiden uusien talojen lattioille. Ja kun pinta kuoriutuu, alta paljastuu vedelle herkkä materiaali, joka on tehty puristetusta puupölystä: MDF-levy.
Jos se imee kosteutta, peli on menetetty. Se turpoaa mössöksi, homehtuu, haisee, menettää ryhtinsä ja murenee kuin kostunut keksi. Minä kutsun tätä ”mädäntymiseksi”.

On itsestään selvää, että massiivipuu on ”puuta” pinnasta ytimeen asti.
Jos se naarmuuntuu, sen voi hioa. Sen voi käsitellä uudelleen. Ajan myötä väri syvenee, se saa kiiltoa, ja rappeutumisen sijaan se ”patinoituu” (Saa luonnetta). Lyhyesti sanottuna se kypsyy. Asukkaiden elämä piirtyy siihen, ja se saa oikeaa ”makua”.
Luonnollisesti, jos sitä hoitaa öljyllä tai vahalla, se on ”ylivoimaisen kestävä vettä vastaan”.
Joskus ”valeyrittäjät” väittävät päinvastaista. ”Koska se on vinyyliä, se kestää vettä; koska se on puuta, se ei kestä vettä”… Karismaattinen talomyyjä, joka näin sanoo, on joko yrityksensä aivopesemä tai valehtelee.

Uudet rakennusmateriaalit eivät patinoidu. Ensin ne ”rapistuvat”. Kun liiman ja pintakerroksen elinikä päättyy, niitä ei voi elvyttää. Heti kun ne rapistuvat, ne eivät enää hyli vettä, ja tuloksena ne ”mädäntyvät”. Tämä on järjestys.
Ja tässä on pahin osa.
Uusien materiaalien hävittäminen on vaikeaa. Niitä ei voi lajitella. Ne palavat huonosti. Niistä tulee ongelmajätettä. Maksat rahaa muuttaaksesi ne roskaksi. Lopulta se tarkoittaa vain ”hankalaa jätettä”.

Puu on erilaista. Lopulta se palaa ja muuttuu lämmöksi. Siitä tulee biomassaa. Palaessaan se vapauttaa hiilidioksidia, mutta se vain palauttaa sen, minkä se eläessään sitoi. Se on kiertokulkua.

”Helppo hoitaa! Helppo siivota!”
Olkaa varovaisia näiden sanojen kanssa.
On helppoa rakentaa hyvä talo, jos ei käytä liikaa vinyylimateriaaleja.

Puu: Pilarit ja runko
Maa: Piimaa, laasti, sementti
Kivi: Laatat, keramiikka (myös WC-istuimet)
Rauta: Raudoitus, kiinnikkeet

Vinyylitapetti, vinyylilattia, vinyylikeittiö, vinyyliallas, vinyyli-wc, vinyyliovi, vinyylikenkäkaappi, vinyyli…
Emme tarvitse vinyyliä.

Viikonloppuna kävin Nukabira-järvellä.
Lauantaina sytytysongelma pudotti moottorin kolmelle sylinterille…
Paluu Kitamiin ja korjaus valmis.
Sunnuntaina herätys klo 4 ja suuntana Nukabira…
Sitten turbo-ongelma teki autosta pelkän ekoauton..
Jos autolla ajaa vain kerran vuodessa, sekin ”rapistuu” (lol).
(Huom: Tämä järvi ei muuten ole Suomessa, vaikka siltä näyttääkin!)

Kaiken lisäksi rattia kääntävä vanhus on ”patinoitunut”…